maanantai 18. maaliskuuta 2013

Terveisiä Kreikasta, Larissasta!

Hiihtolomaa edeltävällä viikolla kolmihenkinen seurueemme starttasi kohti Kreikkaa. Matkaan kului kaikkiaan yli vuorokausi; lensimme tiistai-iltana Helsinkiin ja aamulla varhain lähdimme Frankfurtin kautta Ateenaan. Ateenasta matka jatkui junalla kohti Larissaa. Juna mutkitteli neljän tunnin ajan pitkin Kreikan rannikkoa huikeiden maisemien läpi.

Alppien yllä

Larissassa meitä oli vastassa iloinen joukko kreikkalaisia opettajia ja ohjelmassa oli päivällinen. Pelkästään alkusalaatilla olisi ruokkinut kokonaisen perheen ja reissun aikana saimmekin tottua runsaaseen ruokatarjoiluun.

Alkupalat


43rd Dimotiko Scholio Larissas

Koulun rehtorin ja kaupungin edustajien tervehdys

Tervetulojuhla koululla

Lapset esittivät perinteisiä kreikkalaisia tansseja

Oppilaiden töitä

Koulun ulkoseinät oli koristeltu maalauksin

Kreikkalaisen ja suomalaisen koululuokan välillä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja

Oppilaiden vanhemmat valmistivat meille lounaan

Hyvää huomenta!

Yhtenä projektitehtävänä oli vaihtaa kasvien siemeniä. Tässä Bulgarian tuomiset.


Vierailun ohjelmassa oli tutustumista Larissan ḱaupunkiin sekä noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseviin Kalampakan ja Trikalan kaupunkeihin. Kalampakan lähellä, jyrkkien kallioiden päälllä sijaitseva Meteoran luostari yllätti meidät henkeäsalpaavilla maisemillaan.

Antiikin teatteri Larissassa

Opas kertoi, että teatterin päällä oli ollut maantie ja kerrostaloja vielä muutama vuosikymmen sitten

Menneisyys ja nykyaika kohtaavat


Kalampaka

Kalliot olivat kuin toiselta planeetalta

Meteoran luostari

Team Finland
Perinteisiä kreikkalaisia asuja tanssijoiden yllä

Vielä matkan lopuksi team Finland valloitti Akropolis-kukkulan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti