sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Projektin ensimmäinen vuosi paketissa, siis lomalle lomps!

Vielä viimeisten parin kouluviikon aikana ehdimme touhuta projektijuttuja. Osa oppilaista ehti tutustua Puolasta tuliaisina tuotuihin lautapeleihin. Osallistujamaat arvioivat toistensa pelit ja Suomen tehtävänä oli perehtyä erityisesti Ranskan energia-aiheiseen dominopeliin.

Peliin kuului 28 dominokorttia ja ohjeet.

Tytöt saivat helposti selvää englanninkielisistä ohjeista.

Peli oli helppo oppia ja hauska pelata!

Kulunutta vuotta arvioidaan osallistujamaissa vastaamalla yhteiseen kyselyyn, jonka tulokset esitellään myöhemmin hankkeen nettisivulla. Oppilaiden energiatietoja testattiin Itävallan laatimalla tietovisalla, jossa piti myös tuntea projektin osallistujamaita. Visaan osallistui kaikkiaan 17 oppilasta 3.-4. -luokilta ja kaikkiaan kolme oppilasta saivat täydet pisteet. Palkinnoksi he saivat hienon diplomin ja pienen tuliaisen Puolasta.

Onnea, kolmosluokan Juuso!

Onnea, Aada ja Iina-Lotta neloselta!

Ehdimmepä vielä retkeillä suollakin. Yhtenä projektitehtävänä osallistujat valitsevat lähialueeltaan jonkin suojelua tarvitsevan luonnonkohteen. Koulumme valitsi kohteekseen Martimoaavan soidensuojelualueen Simossa. Yläkoulun biologian ope Anni ja seiskaluokan oppilaat valmistivat alakoululaisille suoaiheisia tietorasteja biologianluokkaan ja luokat 1.-4. ja 6.-9.e kävivät vuorotellen tutustumassa niihin toiseksi viimeisellä kouluviikolla. Viimeisen kouluviikon maanantaina koulultamme lähti kolme linja-autollista oppilaita ja opettajia kohti Simoa. Vietimme koko päivän suolla kasveja ja eläimiä ihastellen sekä eväitä syöden. Mukanamme oli myös Bird Lifen lintukummi Jouko Kärkkäinen, joka osasi kertoa kiehtovia juttuja soiden linnuista. Syksyllä jatkamme suoasioista puhumista ja kenties teemme uuden retken Martimoaavalle.